Espoon Eläkeläisten keskusliiton jäsenkirje 1/2023

12.1.2023

Kukapa olisi viime vuodenvaihteessa uskonut, että korona oli tullut jäädäkseen ja että jo helmikuun lopulla Euroopassa olisi käynnissä sota. Kuitenkin nyt aloittaessamme uutta vuotta 2023 tilanne on edelleen tämä. Muistammehan käyttää käsidesiä ja tilanteen mukaan myös maskia!

Ukrainan sodasta johtuen omassa maassamme keskustellaan lähes päivittäin korkeasta sähkönhinnasta, elintarvikkeiden hintojen kallistumisesta sekä korkojen noususta. Nämä kaikki rasittavat jokaisen suomalaisen taloutta mutta eniten pieneläkeläisten ja lapsiperheiden. Tällä en suinkaan tarkoita sitä, etteikö Ukrainaa ja ukrainalaisia pitäisi auttaa ja tukea kaikin mahdollisin tavoin - PÄINVASTOIN. Ukraina ja ukrainalaiset ansaitsevan kaiken tukemme!! Ja tämä tuentarve tulee jatkumaan pitkään.

Saman aikaisesti näiden monien yhteiskuntaamme rasittavien muutosten kanssa meidän on totuteltava mittavaan sosiaali-, terveys-, palo- ja pelastuspalvelujen muutokseen. Kuinka kaikki tämä tulee vaikuttamaan elämäämme, jää nähtäväksi. Toivotaan, että kaikki järjestyy vähitellen ja muistetaan "ettei Roomaakaan rakennettu päivässä". Mauno Koivistoa lainaten "jos emme tiedä kuinka meidän käy, uskotaan että meidän käy hyvin".

Nyt kun kotikaupunkimme Espoon vastuulle jää meidän ikääntyvien elinvoimaisuudesta ja monipuolisesta hyvinvoinnista huolehtiminen (mm. kaavoitus, kulttuuri ym.) tulee meidän eri eläkejärjestöjen ja paikallisyhdistysten rooli korostumaan nimenomaan siinä että kaupungin eri toimialueet olisivat mahdollisimman hyvin tietoisia siitä kuinka monipuolista toimintamme on ja millä kaikilla tavoin ylläpidämme ikääntyvien hyvinvointia. Mitä aktiivisemmin ja paremmin me ikääntyvät voimme, pystymme huolehtimaan itsestämme ja läheisistämme, asumaan kotona itsenäisesti tai vähäisen tuen avulla, sitä enemmän jää varoja lasten ja nuorten hyvinvoinnista huolehtimiseen.
Yksi asia kuitenkin huolettaa ainakin minua, valtion jatkuva velkaantuminen!! Vanha sanonta on "velka on veli ottaissa, veljenpoika maksaissa". Tuntuu, että tämä on unohtunut "isoilta päättäjiltä".

Meillä Espoon Eläkeläisten Keskusliitolla tulee riittämään haasteita alavana vuonna. Yksi mittavimmista on eri eläkejärjestöjen yhdistysten toimintoihin ja yhteisiin tavoitteisiin tutustuminen. Toiseksi meidän on espoolaisten ikääntyvien edunvalvojina syytä seurata sekä Espoon että Länsi-Uudenmaan vanhusneuvostoissa käsiteltäviä asioita ja tarvittaessa otettava kantaa niihin. Lisäksi meidän pitäisi entistä aktiivisemmin tehdä aloitteita Espoon vanhusneuvostolle ikääntyvien hyvinvointiin liittyviksi hankkeiksi.
Kolmanneksi meillä jokaisella tulisi olla ISOT korvat kuulla kuinka "isommille harteille" siirtyneet sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat. Kuulla mikä toimii ja ennen kaikkea mitä olisi kehitettävä.

Nyt kun joululevon jälkeen aloittelemme toimintojamme toivomme teiltä jäsenyhteisöiltä aktiivisuutta pitää yhteyttä meihin muulloinkin kuin syys- ja kevätkokouksien yhteydessä.
Yhdessä olemme vahvempia!
Ja muistammehan itse kukin kuunnella tarkalla korvalla espoolaisia kansanedustajaehdokkaita ja äänestää huhtikuun alussa olevissa eduskuntavaaleissa.
Hyvää alkukevättä ja liikkukaa varoen aina kun on liukasta. Nastakengät tai liukuesteet kenkiin ja kävelysauvat tarvittaessa vielä avuksi!

Lumisin terveisin Kaija Viitakoski Espoon Eläkeläisten Keskusliitto ry
ohessa vielä yhteystietoja

Kaija Viitakoski p 044- 9706120 e-mail : kaija.vk@gamail.com
Ulla Honkanen p. 050 - 3737641 e-mail : ullahonkanen@hotmail.com

Liitteet